Kotitappio karsintasarjan alkuun
6.1.2010
ParSport-TuKV 3-4 (3-2)(0-0)(0-2)
mv. torjunnat ParSport 27, TuKV 25
jäähyt ParSport 8 min, TuKV 49 min
ParSport aloitti ottelun hyvin. 10 min pelin jälkeen kotijoukkue johti jo 2-0. Tämä ei kuitenkaan lannistanut Kisa-Veikkoja, vaan se tuli tasohin kolmessa minuutissa ParSportin toisen maalin jälkeen. ParSport meni kuitenkin 3-2 johtoon vain 10 sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua.
Toinen erä oli tasaista puurtamista, eikä kumpikaan joukkue saanut maalia, vaikka paikkoja oli.
Kolmas erä alkoi samoissa merkeissä kuin toinenkin erä, kunnes Mats Walli kotijoukkueesta taklattiin häijyn näköisesti laitaan. Walli joitui jättämään ottelun kesken ja vietiin ambulanssilla tutkimuksiin. Tällä kertaa selvittiin onneksi “vain” aivotärähdyksellä. Kisa-Veikkojen pelaaja sai taklauksesta ottelurangaistuksen 5+20 min.
ParSport ei pystynyt hyödyntämään viiden minuutin ylivoimaansa. Tehottomuus, jonka pitkä joulutauko ehkä aiheutti näkyi kotijoukkueen otteissa läpi ottelun.
Kisa-Veikot pääsi ajassa 53:58 tasoihin ja vielä tekemään voittomaalin vajaa minuutti tästä.
ParSportin seuraava peli on Salossa lauantaina. Tuolloin toivottavasti peli kulkee jo paremmin
-me-
Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.


